Vaikka olen luonteeltani sellainen semi-erakko, niin pidän myös asikkaiden kohtaamisesta ja nautin heidän kanssaan käymistä keskusteluista.
Haluan myös uskoa ja luottaa; ehkä välillä liian naiivisti, yhdessä tekemisen voimaan ja yhteisöllisyyteen. Taidekentällä olen usein tottunut siihen, että työtiloja, materiaalihankintoja, näyttelyitä yms tehdään paljon yhdessä jo yksistään taloudellisin perustein.
Koen, että yhdessätekemisessä on voimaa; se kannustaa, se haastaa omaa työskentelyä, se avartaa näkemyksiä ja näkökantoja, se opettaa kunnioittamaan sekä hyväksymään erilaisia persoonia ja ottamaan toiset huomioon. Toki siinä on hetkittäin omat kiemuransa, mutta missäpä ei olisi.
Viime syksynä (2019) kyselin Modus ry:n muotoiluryhmässä, että löytyisikö kiinnostuneita henkilöitä, joille tällainen yhteisöllinen tekeminen sopisi ja kas kummaa, yhtäkkiä oli kasassa upea porukka eri materiaalikentiltä ja näin syntyi 10+1 – niminen taidekollektiivi.
HUOM! Pääset seuraamaan meidän tekemisimä ja tulevia näyttelyitä facebookissa ja instagramissa!
Meitä tekijöitä yhdistää tuo Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry, jonka jäsenistä ryhmä koostuu. Minun lisäkseni siihen kuuluvat; Henni Eliala, Niina Hiltunen, Anni Jokinen, Petra Jäppinen, Saija Lehtonen, Silja Merikallio, Sami Oikarinen, Tuuli Pollari, Kukka Rantanen ja Laura Saarivuori- Eskola.
Tässä ensimmäisessä näyttelyssä minulta on mukana kolme korua sekä seinäkoru.

HUOMENNA se sitten avautuu, meidän ensimmäinen näyttelymme ”Katoavaisuus” Teijon Masuunissa, Telakkatie 17. Avajaiset klo 12.30. Tervetuloa!
Avajaistarjoiluna on tällä kertaa monitaitenen Kädet kertovat- tanssiesityksen, joka on neljän eri taiteenalan tekijän yhteisteos. Ryhmän muodostavat Modus ry:n jäsen taidekäsityölainen Niina Hiltunen, videosuunnittelija Teemu Kyytinen, tanssitaiteilija Mia Malviniemi ja äänisuunnittelija Sami Silén.
Näyttely jatkuu aina 1.11.2020 saakka, jonka jälkeen se kulkeutuukin Seinäjoelle Varikko Galleriaan.


