anukirkinen

10+1 Taidekollektiivi; ensimmäinen näyttely!

Vaikka olen luonteeltani sellainen semi-erakko, niin pidän myös asikkaiden kohtaamisesta ja nautin heidän kanssaan käymistä keskusteluista.

Haluan myös uskoa ja luottaa; ehkä välillä liian naiivisti, yhdessä tekemisen voimaan ja yhteisöllisyyteen. Taidekentällä olen usein tottunut siihen, että työtiloja, materiaalihankintoja, näyttelyitä yms tehdään paljon yhdessä jo yksistään taloudellisin perustein.
Koen, että yhdessätekemisessä on voimaa; se kannustaa, se haastaa omaa työskentelyä, se avartaa näkemyksiä ja näkökantoja, se opettaa kunnioittamaan sekä hyväksymään erilaisia persoonia ja ottamaan toiset huomioon. Toki siinä on hetkittäin omat kiemuransa, mutta missäpä ei olisi.

Viime syksynä (2019) kyselin Modus ry:n muotoiluryhmässä, että löytyisikö kiinnostuneita henkilöitä, joille tällainen yhteisöllinen tekeminen sopisi ja kas kummaa, yhtäkkiä  oli kasassa upea porukka eri materiaalikentiltä ja näin syntyi 10+1 – niminen taidekollektiivi.

HUOM! Pääset seuraamaan meidän tekemisimä ja tulevia näyttelyitä facebookissa ja instagramissa!

Meitä tekijöitä yhdistää tuo Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry, jonka jäsenistä ryhmä koostuu. Minun lisäkseni siihen kuuluvat; Henni Eliala, Niina Hiltunen, Anni Jokinen, Petra Jäppinen, Saija Lehtonen, Silja Merikallio, Sami Oikarinen, Tuuli Pollari, Kukka Rantanen ja Laura Saarivuori- Eskola.

Tässä ensimmäisessä näyttelyssä minulta on mukana kolme korua sekä seinäkoru.

Taivaisiin, rintakoru, oksidoitu hopea, 2020

HUOMENNA se sitten avautuu, meidän ensimmäinen näyttelymme ”Katoavaisuus” Teijon Masuunissa, Telakkatie 17. Avajaiset klo 12.30. Tervetuloa!

Avajaistarjoiluna on tällä kertaa monitaitenen Kädet kertovat- tanssiesityksen, joka on neljän eri taiteenalan tekijän yhteisteos. Ryhmän muodostavat Modus ry:n jäsen taidekäsityölainen Niina Hiltunen, videosuunnittelija Teemu Kyytinen, tanssitaiteilija Mia Malviniemi ja äänisuunnittelija Sami Silén.

Näyttely jatkuu aina 1.11.2020 saakka, jonka jälkeen se kulkeutuukin Seinäjoelle Varikko Galleriaan.

 

Puhallus, rintakoru. Oksidoitu hopea ja palmupuun pala.
Vain yksi sadasosa sekunti, sormus. Oksidoitu hopea ja palmupuun pala.
Murtumaton- seinäkoru. Kaarna, posliini ja hopea, 2019.

10+1 Taidekollektiivi; ensimmäinen näyttely! Read More »

Uniikisti Anu

Tervetuloa uusille nettisivuilleni!

Blogin kirjoittaminen on minulle melko uutta; ehkä myös hieman vierasta, mutta otan sen nyt uutena haasteena vastaan.
Olen toiminut koruseppänä ja taidekäsityöläisenä ammattimaisesti vuodesta 2002 alkaen. Vuosiin mahtuu paljon ja kahteen viime vuoteen oikeastaan eniten. Siitä kerron teille nyt.
Miten Hopeasiipi muuttui Uniikisti Anu.

Kolme vuotta sitten tapahtui paljon ikäviä asioita.
Vuonna 2017 työhuoneelleni murtauduttiin. Samana vuonna; syksyllä 2017, sain tietää, että isäni syöpä, jota hän oli siihen mennessä sairastanut jo kolme vuotta, oli levinnyt niin luustoon kuin imusolmukkeisiin. Kaiken tämä lisäksi opiskelin työn ohessa toisella paikkakunnalla, kuntoilin todella kurinalaisesti ja oikeastaan vain suoritin elämää.
Stoppi tapahtui vuoden 2019 alusta. Ainakin näin jälkikäteen pohtien. Se kulminoitui 4.11.2019, jolloin isäni pääsi (vihdoin) pois kivuistaan. Saattohoitoviikko oli elämäni tärkein, rankin, surullisin, avaavin ja herättävin kokemus. Olen ylpeä siitä, että sain hyvästellä ja olla läsnä koko tuon viikon. Se kaikki mitä kuolemasta seurasi onkin sitten ihan oma tarina. Kerron siitä joskus kun tapaamme.
Mutta yhteenvetona voin todeta, että kaikki nämä tapahtumat ovat ajaneet ; ja jopa johdattaneet, minua totaalisesti uuteen suuntaan.

Ensimmäinen askel oli se, kun ystäväni, graafinen suunnittelija Teppo Jäntti loi minulle kokonaan uuden ilmeen. Hän suunnitteli yhden tapaamisen sekä muutamien sähköpostikeskustelujen pohjalta aivan käsittämättömän upean logon, jota voin ylpeä katsoa ja seistä sen takana. Logo näyttäytyy niin näillä sivuillani, käyntikortissa, roll upissa ja kaikkialla missä sitä on tarpeellista käyttää.
“UNIIKISTI ANU”; siihen kiteytyy kaikki. Tuntuu, että olen hänelle enemmän velkaa kuin miten sen voi rahassa mitata.

Toinen merkkittävä asia on nämä uudet sivuni. Olen ylpeä siitä, että ympärilläni on osaavia, luovia ja ammattitaitoisia ihmisiä. Nettisivut syntyi lukioaikaisen ystäväni, tekstiilialan artesaani ja emo Popper- tuotemerkin takana, Anu Rinkisen käsien kautta. Yhteistyö sujui Anun kanssa luontevasti. Oli helppoa puhua ihmiselle, joka näki asioita monen vuoden käsityöyrittämisen kautta.

Tästä on hyvä jatkaa. Tervetuloa mukaan mun blogimaailmaan!

Kuva: Laura Tammisto/Studio Torkkelin

Uniikisti Anu Read More »