Minulta on aina aika-ajoin kyselty, pidänkö työhuoneellani korukursseja?
Asia on jo vuosi muhinut mielessäni, mutta syystä tai toisesta aloittaminen on aina jäänyt. MUTTA… Tänä keväänä on vihdoin aika! Kuten elämässä yleensä; universumi lähettää meille viestejä ja silloin niihin on tartuttava. Innostustani lisäsi tämän kevään käsityö taiteen opiskelijat, joiden kanssa olen nyt alkuvuoden tutustunut korutaiteen maailmaan sekä mm. emalointiin.
Koska meidän Taidetyöhuone on pienen pieni, niin kurssille mahtuu rajattu määrä henkilöitä. Pienryhmässä on ehkä myös mukavampi opiskella ja se on näin opettajan näkökulmasta jotenkin palkitsevampaa. Tästä alkaa ihan uusi matka; tule mukaan!
EMALIKORU I – VÄRIEN LUMOA
Kurssilla tutustutaan kuivaemalointiin.
Pääpaino on tekniikan opettelussa ja erilaisten väriyhdistelmien testaamisessa.
Kurssin päätteeksi jokaisella on mahdollisuus suunnitella ja valmistaa oma koru
esim. korvakorut, riipus tai rintakoru.
Kurssi on suunnattu ensisijaisesti aloittelijoille, mutta myös emalointia hieman kokeilleet
voivat osallistua kurssille. Kurssille mahtuu max. 5 henkilöä ja se toteutetaan jos
osallistujia vähintään 2.
Hinta: 95€ (sis. opetuksen, materiaalit, työvälineiden käytön ja kahvin)
Ajankohta: la 18.3. klo 11-15
Osoite: Taidetyöhuone, Sammonkatu 10 (käynti Kaalamon aukiolta)
Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset 12.3. mennessä anu@anukirkinen.com
HUOM! Ilmoittautumisen jälkeen saat laskun sähköpostiisi. Kurssimaksu täytyy olla maksettu ennen kurssi alkua.
EMALIKORU II – MUOTOJEN TAIKAA
Kurssilla tutustutaan kuivaemaloinnin lisäksi metallin (messinki+kupari)
työstämiseen ja muotojen maailmaan.
Opetellaan mm. sahaamaan, poraamaan sekä kokeillaan erilaisia kiinnitystapoja.
Jokainen valmistaa yhden mallinmukaisen sahaustehtävän, jonka jälkeen siihen voi
halutessaan yhdistää emalointia. Lisäksi on mahdollista suunnitella ja valmistaa oma koru.
Kurssi on suunnattu emaloinnin alkeet hallitseville ja hieman metallin kanssa
työskenneille. Kurssille mahtuu max. 5 henkilöä ja se toteutetaan jos osallistujia
vähintään 2.
Hinta: 125€ (sis. opetuksen, materiaalit, työvälineiden käytön ja kahvin)
Ajankohta: pe 12.5. klo 17.30 – 20.30 ja la 13.5. klo 11-16
Osoite: Taidetyöhuone, Sammonkatu 10 (käynti Kaalamon aukiolta)
Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset 7.5. mennessä anu@anukirkinen.com
HUOM! Ilmoittautumisen jälkeen saat laskun sähköpostiisi. Kurssimaksu täytyy olla
maksettu ennen kurssi alkua.
TULE ROHKEASTI MUKAAN!